keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Oho, mikä loma!

Se kaikki alkoi sattumasta. Hyvä ystäväni voitti itselleen villan viikoksi Espanjasta ja tiesin heti, ettei tätä reissua voi missata. Samalla tiesin, ettei kaikki meistä tytöistä (mukaan lukien minä itse) voi mitenkään irtaantua perhe-elämästä kovin pitkäksi aikaa. Ratkaisu oli helppo: viedään perheet vähän lähemmäksi ja irtaannutaan sitten!
Vuokrattiin muutaman kaveriperheen voimin oma villamme Nerjasta, vajaan tunnin ajomatkan päästä tyttöjen mökistä. Käytiin puolin ja toisin toistemme luona yökyläilemässä ja tuloksena oli täydellinen perheloma pienellä tyttöjenreissu-twistillä. 
Reissu ylitti heittämällä kaikki odotukset, lähtöasetelma tuntui äkkiseltään, noh, melko...monimutkaiselta. Mutta kaikki meni niiin hyvin! Kuuden vanhemman ja nelilapsisen Nerjan perheemme arki sujui kuin tanssi - kiitos siitä erityisen mutkattomille matkaseuralaisille. Jos jotain piirteitä oon oppinut arvostamaan matkaseurassa, on ne ehdottomasti leppoisuus ja mutkattomuus. Murehtimaan ehtii sitten kotonakin.
Eikä pidä unohtaa nostaa vähän hattua superdaddyille - isit ottivat hymyissä suin homman hanskaan kun me lähdettiin vähän viettämään laatuaikaa tyttöjen kesken. Ja niillä oli kuulemma oikeasti ollut tosi kivaa. 
  Nerja oli paikkana varsin ihastuttava, voisin suositella sitä oikeastaan kenelle tahansa. Oikein kaunis ja mukava paikka sopivalla sekoituksella aitoa espanjalaisuutta ja turismia. Vuokra-autoilla pääsi näppärästi kulkemaan lähikaupunkeihin kun siltä tuntui. Enimmäkseen viihdyttiin kuitenkin (huippukivalla) talollamme Nerjassa. 
 Juteltiin paluulennolla siitä, miten ristiriitaisilla fiiliksillä sitä lähti kotiin. Tavallaan oli ihan kamalan onnellinen olo siitä, että oli ollut niin mahtavan hyvä loma. Toisaalta taas harmitti ihan hirveästi kun se loppui liian aikaisin. 
 Pakko vielä lisätä loppuun, että kuin koko loman kruunauksena meidän pikkumissi alkoi nukkumaan heti ensimmäisenä yönä reissussa kunnollisia - jopa kymmenen tunnin (!!!) - yöunia. Elämä on sittenkin aika mahtavaa!

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Talvi

Joku on sen saattanut olemattomien rivien välistä jo lukeakin; unikoulu ei sitten toiminut. Olisin viime kuukausina lukuisia kertoja palannut innosta kiljuen aikaan ennen unikoulua, jos se olisi ollut mitenkään mahdollista. Ei ollut tullut mieleenkään, että vieroittaessamme vauvamme yömaidosta vieroitamme hänet siitä ainoasta asiasta, joka saa tytön öisen heräämisen jälkeen jatkamaan uniaan.
Tää on ollut jännä talvi. Jos oikein pinnistelen, muistan yhden aurinkoisen päivän koko talvelta ja senkin ehkä vain siksi, kun se on tallentunut valokuviksi. Oliko niitä tosiaan vain yksi, vai oonkohan ihan tosissani tulossa hulluksi? Tavallaan tuntuu kuin ois ollut talviunilla viimeiset neljä kuukautta, toisaalta tuntuu kuin ei olisi nukkunut vuosikausiin. Jälkimmäinen on varmasti lähempänä totuutta.
On se jännä miten yksi asia - unettomuus - voi saada muuten niin hyvän arjen tuntumaan ajoittain aivan sietämättömän raskaalta. En oikein löydä sanoja kuvaamaan näitä menneitä kuukausia, mutta yhdestä asiasta oon aivan varma: sitä ei voi kuvitellakaan millaista se yöstä toiseen valvominen on, ennen kuin sen on itse kokenut. Luulin ennen tietäväni ja se luulo on nyt todellakin osoitettu vääräksi. Jos kuvittelin, että viisi heräystä yössä on rankkaa, niin miulla ei tosiaan ollut aavistustakaan...saatiin sentään nukkua niiden heräilyjen välissä.
Apua, tää juttu meinaa väkisinkin muuttua valitusvirreksi, vaikka juuri sitä yritän välttää. On tähän talveen mahtunut paljon hyvääkin. Oikeastaan väsymystä lukuunottamatta pelkkää hyvää. Ilotulituksia, ensivilkutuksia, loputtomia naurunremakoita (jotka kyllä yleensä jossain vaiheessa loppuu itkuun), kolmekymppisiä ja häähumua.
 Oon kuullut muutaman pikkulasten vanhemman kertoneen, etteivät he muista huonosti nukutuista ajoista juuri mitään. Kyse on saattanut olla pitkistäkin ajoista, jopa kokonaisesta vuodesta! Se tässä jutussa vähän pelottaakin. On ihan kamala ajatus, että ne kaikki lukuisat hyvät hetket katoaisi sinne jonnekin väsyneen sumun keskelle.
 Uskallan kuitenkin jo varovasti toivoa, että vaikein on nyt takana. Muutaman nukutun yön jälkeen sitä muistaa taas, kuinka mikroskooppisen pieniä meidän murheet on. Miten likaiset astiat pitkin keittiötä tuntuukin taas ihan likaisilta astioilta pitkin keittiötä, eikä maailmanlopulta.
Ps. Kaadoin eilen ajatuksissani mein parhaalle huonekasville pullollisen ikkunanpesunestettä.... että kyllä tässä saattaa vielä kestää tovi, ennen kuin tää aivotoiminta täysin normalisoituu. :D

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Unikoulu vol. 2

Tähän kohtaan voisi olla paikallaan taas pieni selitys tälle pienoiselle blogimaailmasta katoamistempulleni. Voisin helposti selittää hiljaiset kuukaudet lasten sairasteluilla (jotka on kyllä valitettavasti totta) tai muilla kiireillä (jotka nekin ihan totta), mutta tähän blogihiljaisuuteen on kuitenkin tasan yksi rehellinen selitys; Breaking Bad. Oon ni-iiin koukussa ja kaikkina vähäisinä vapaahetkinä on pakko saada päivittäinen Br-Ba-annos. On aika vaarallista jäädä koukkuun sarjaan, josta on jo viisi tuontantokautta ulkona, sitä ajautuu ihan sellaiseen maailmaan...miten sitä nyt kuvailisi. No lyhyesti sanottuna pyörin yön pikkutunteina sängyssä kun tekisi mennä katsomaan vielä muutama jakso, ja kun lopulta nukahdan nään unta metamfetamiinin keittelystä. 

No, asiaan. Se yöllinen metan kokkailu katkeaa usein aika lyhyeen, kun vieressä nukkuu yksi pieni uniongelmainen (tuntuupas muuten jotenkin härskiltä puhua - edes vitsillään - näistä kahdesta asiasta samassa lauseessa...hyi minua). Ollaan taas vähän elätelty toiveita, että tilanne ratkeaisi jotenkin itsestään. Kuitenkin kun yösyöttöjä on alkanut olemaan ensimmäisen 2-3 tunnin pätkän jälkeen lähes tunnin välein, on sana unikoulu alkanut jälleen pyörimään jatkuvasti huulilla. Kun lapsi syö viisi tuhtia annosta kiinteitä päivässä, ei hän voi mitenkään tarvita lukuisia ruokailukertoja yössä, eihän!? Ja kun jokainen yö tuntuu olevan edellistä huonompi, päätin eilen, että unikoulu saa alkaa nyt. Ei huomenna, ei ensi viikolla, ei kuukauden päästä, vaan NYT. Santtu oli heti juonessa mukana ja illalla ennen nukkumaanmenoa virkistettiin muistiamme lukemalla muutaman vuoden takainen postaus rankasta, mutta menestyksekkäästä Pikku-T:n unikoulusta. Voi vitsi olen tyytyväinen, että olen pitänyt siitä päiväkirjaa ja aion toimia samoin nytkin. Tästä alkaa siis jälleen päivittäin päivittyvä postaus Neiti L:n unikoulusta. Toivottavasti ei ihan yhtä pitkä kuin viimeeksi.
Lähtötilanne: Neiti L (7kk) saa iltamaidon 21.30-22.30, jonka jälkeen tarvitaan usein pientä sylissä hyssyttelyä ennen nukahtamista. L nukkuu ensimmäiset pätkät omassa sängyssään meidän sängyn vieressä, jossain kohtaa aamuyötä nostamme neidin joka yö meidän väliin nukkumaan. Ensimmäisen kerran tyttö syö 00.00-01.00 (tässä välissä on useimmiten käyty silittelemässä vähintään kerran), jonka jälkeen maitoa vaaditaan usein uudelleen jo kahdelta. Ja taas kolmelta. Ja neljältä. JA viideltä. Jne. Hyvinä öinä tyttö saattaa yllättää ja vetää siellä täällä muutaman tunnin pätkiä, sellaiset on kuitenkin ollut viime aikoina valitettavan harvassa. Lähtötilanne on siis ihan järjetön. Tavoitteena on päästä eroon yösyötöistä mahdollisimman vähillä itkuilla, yksin sängyssä huudattaminen ei tule meidän kohdalla kysymykseen. 

1. yö: Mallioppilas!? Annettiin iltamaito 21.45, jonka jälkeen laskettiin tyttö pienen sylihyssyttelyn jälkeen omaan sänkyyn. Sovittiin, että ensimmäisen kerran annettaan maitoa kello 5.00 aamulla. Koska osattiin aikaisempien kokemuksien perusteella odottaa, että tyttö tulee itkemään ja valvomaan pitkiä aikoja yöllä, päätettiin jo illalla jakaa ensimmäisen heräyksen jälkeinen aika puoliksi. L yllätti heti kättelyssä ja heräsi ensmmäisen kerran vasta yhdeltä, molemmille unikouluttajille jäi siis kahden tunnin valvomisvuorot ennen kello viittä. Ei paha? Kun L tajusi homman nimen, oli ensijärkytys kova. Kovaa huutoa kesti kuitenkin vain arviolta alle viisi minuuttia armottoman pepputreenin ansiosta. Ensimmäisen 45 minuutin jumppapätkän jälkeen hiki oli melkoinen, mutta tyttö oli viimein jälleen unessa. Koitin muutaman kerran laskea neidin sängylle viereen, josta seurasi välitön protesti. Lopulta yöllistä pomppimista kesti ensimmäisellä kerralla n. 1,5 h, jonka jälkeen taisin itsekin vähän torkahtaa tyttö kainalossa. Kolmelta alkoi taas itku ja hain sohvalta Santun, joka oli saanut hyssyteltyä tytön takaisin uneen 15 minuutissa ja omaan sänkyyn jatkamaan uniaan (hyvä Santtu!). Ennen maagista kello viittä Santtu oli joutunut vielä kanniskelemaan itkuista neitiä puolisen tuntia ja viideltä riensin lämmittämään maidon, jonka jälkeen nukkua porskutettiin yli kahdeksaan! Wau. 

Ensimmäisen yön jälkeen oon täynnä intoa, näinkö helppoa tää onkin?! Olo on tosi toiveikas. Ilman Santtua olisin kyllä hairahtanut maitoon jo ensimmäisen tunnin jälkeen, mutta kun tiesi, että kohta saadaan vaihtaa vuoroja, niin tämä ei edes ollut paha. Hassua kyllä, en oo ollut kuukausiin näin pirteä heti aamusta. Ehkä se on se innostunut toive siitä, että ehkä saadaan tulevina viikkoina yöunemme takaisin...!? Melkein en malta odottaa tulevaa yötä! 
Edit 5.2.2015
2. yö: Jes. Syliin maidolle nukahtamisen jälkeen laskettiin tyttö sänkyyn kymmeneltä, jonka jälkeen kävin silittelemässä hiljakseen itkeskelevää unioppilasta useaan otteeseen, lopulta nukahdin noin yhden aikaan ja seuraavan kerran heräsin ääntelyyn 03:13. Olin aivan innoissani, sehän tarkoittaa viisi (!) tuntia unta putkeen sängyssä pelkän tassuttelun avulla. Se on iso edistysaskel se!

Huuto olikin sitten sen mukainen, mutta vaihtui nopeasti sylissä yninään, jota jatkuikin sitten seuraavat 1,5h. Yöllinen treeni taas suoritettu (S kyllä hoiti osan tuosta pätkästä). Lopulta L nukahti puoleksi tunniksi ja heräsi tarkkana tyttönä minuutilleen klo 5.00 maidolleen, jonka jälkeen nukkua porskutti yhdeksään (!!!) asti inahtamattakaan. Siis kokonaiset neljä tuntia unta putkeen, tässä kohtaa on sellaisen varovaisen tuuletuksen paikka, WOO-HOOOO!

Edit 6.2.2015
3. yö: Nyt väsyttää. Ei ois pitänyt tuuletella, tää koko unikouluhomma on ihan syvältä. Takapakkia tuli oikein rytinällä ja käytännössä katsoen valvoin melkein koko yön, lukuunottamatta yhtä kahden tunnin pätkää kun L nukkui ja yhtä tuntia kun Santtu oli unikouluttajan puikoissa. Loput sitten menikin enemmän tai vähemmän vauva sylissä tai silitellessä. Maitoa hairahdettiin antamaan kaksi kertaa, ei kuitenkaan ennen kello viittä, vaikka houkutus oli melkoinen. En osaa antaa tarkempaa selostusta, koska olin koko yön (ja oon edelleenkin) aivan totaalisen pihalla. Alkaa into vähän laantua ja tilalle on tullut ihan järjetön väsymys. Voitaisko vaan perua koko unikoulu!? 

Edit 8.2.2015
4. yö: Ennätys! Tunnollisena unikouluraportoijana yritin eilen päivittää kuulumisia automatkalta hääjuhliin, mutta eihän se onnistunut. Mutta kuitenkin, toissa yönä tapahtui jonkinlainen läpimurto ja L nukkui ennätyspitkän pätkän vain yksien lyhyiden silittelyjen voimin! Nukkumaan laitettiin tuttuun tapaan kymmenen mutkilla ja ensimmäisen kerran nostettiin syliin kello 4.00! Se on ihan varmasti tytön koko tähänastisen elämän pisin pätkä ilman maitoa. Pitkien unien innoittama päätin hinata aamumaitoa vartilla eteenpäin ja annettiin maito 5:15. Sen jälkeen sitten syliteltiinkin melkein koko aamu, onneksi viikonlopun kunniaksi puikoissa oli enimmäkseen Santtu. 
Edit 8.2.2015
4. yö: Juhlien tainnuttamat. Oltiin tosiaan eilen juhlimassa ihania häitä Kotkassa (niistä ehkä lisää myöhemmin), mikä tietenkin toi vähän lisähaastetta unikouluun. Vaihdettiin pienille yökkärit juhlapaikalla ja molemmat nukahti autoon heti kun lähdettiin kotia kohti yhdentoista aikaan. Tyttö ei herännyt edes kun siirrettiin autosta omaan sänkyyn, tätäkään ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Ensimmäisen kerran L heräsi neljältä ja hyssyteltiin taas sinne varttia yli viiteen (ei ollut juhlien jälkeen voimia venyttää enempää). Aamupätkänkin neitokainen nukkui melko hyvin ja heräsi virkeänä kahdeksalta. 

Ei siis mitään huikeaa edistystä edellisyöstä, mutta ei sellaista odotettukaan vilkkaan päivän jälkeen. Meillä ei ole kyllä ollenkaan niin selkeää suunnitelmaa kuin T:n kanssa pari vuotta sitten, mutta eiköhän tämä unikoulu jonkinasteiseen päätökseen tule ihan lähiaikoina.  


Edit 10.2.2015
5. ja 6. yö: Turhautuminen. Ei mainittavaa muutosta mihinkään suuntaan. 

Edit 11.2.2015
7. yö: Seitsemän ja puoli tuntia. Siis seitsemän ja puoli tuntia! Niin kauan meidän oppilas nukkui viime yönä vain yhden hyvin nopean silittelyn voimin. Fiilis on mahtava, uudestisyntynyt, voittamaton. Me piru vie tehtiin se! Taas!

Aamumaito on ja pysyy toistaiseksi. Yksi aamuöinen herääminen ei tunnu sitten missään tän puolen vuoden kukkumisen jälkeen. 

Loppu.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Keksipurkit pikkuleipureille

Tänä vuonna muutama pieni supersankari ja prinsessa saa joulupukilta valmiiksi purkkiin mitatut keksiainekset. Leipomisinnon yllättäessä tarvitaan purkin sisällön lisäksi vain yksi kananmuna ja 90g voita ja loppu onkin sitten silkkaa hauskuutta ja herkuttelua!

Oon ihastellut tätä ideaa jo monta kertaa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi ryhtyä toimeen. Reseptin sovelsin Pullahiiren leivontanurkan ohjeesta; puolitin reseptin, laitoin hasselpähkinöiden sijasta ihan prinsessateknisistä syistä ranskanpastilleja ja vähensin vähän sokerin määrää. 
Purkkien (jotka on muuten hankittu Clas Ohlsonilta) sisällön listasin kanteen silkkipaperin alle piiloon ja valmistusohjeen puolestaan pohjaan. Silkkipaperit ja nauhat hankin Oi Paketin! Pop up- myymälästä, josta kerroinkin jo aikasemmassa postauksessa
Oon melko varma, että pikkutyypit on ilahtuu purnukoistaan ja toivottavasti he saavat kokea iloisia leipomishetkiä niiden (lue: minun, eheh) ansiosta. Yhdet keksitarpeet palaa takaisin kotiin meidän perheen oman supersankarin matkassa ja kunhan päästään leipomishommiin tulen pikimmiten kertomaan oliko tää hitti vai huti!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kuusipuu

Vaikka havunneulasia löytyy perinteisesti varmaan vielä heinäkuussakin, niin on se sen arvoinen. 
  Ihkaoikea joulukuusi, vaikkakin (ihan tilauksesta) aika pieni sellainen.
 Bongasin Oi Paketti! -blogista ohjeet DIY paperisäkkiin ja kun samaisen putiikin jouluinen Pop up- myymälä ilmeistyi itsenäisyyspäivän aikoihin ihan tähän lähelle, en voinut vastustaa kiusausta lähteä shoppaamaan lahjapapereita säkkiin. Ja tarttuipa sieltä mukaan vähän muutakin.
Tämä oli nopea, helppo ja niin kiva, että tekisi mieli säkittää koko koti. 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tonttujen joulukalenteri

Kaiken syyskiireen keskellä sain päähänpinttymän joulukalenterista, joka olisi tietenkin ehdottoman tärkeää tehdä itse. Ja koska perinteiset kuvakalenterit on ehkä ihan vähän tylsiä, enkä halua syöttää suklaata 2-vuotiaalle joka päivä (en edes joulukuussa, tylsimys) ja kaikkea pikkukrääsää meillä lojuu nurkissa jo ihan tarpeeksi, päätin tehdä pojalle Tonttujen joulukalenterin! 

Ai minkä? 

 No se on sellainen kalenteri, että pikkutontut on käyneet jättämässä meille 24 kappaletta pieniä kuvakortteja, joiden kääntöpuolelta löytyy pieni tehtävä. Yleensä tehtävä on kiva, kuten lauletaan joululauluja, askarrellaan lumihiutaleita tai mennään luistelemaan, mutta mahtuu joukkoon esimerkiksi joulusiivouskin.
Alunperin tarkoitukseni oli liimata vaneriin nipsuttimia, joihin kortit olisi saanut kiinnitettyä, mutta koska en ehtinyt hommata tarvikkeita, numeroin kaapin perukoilta löytyneitä magneetteja ja napsuttelin kortit tuulikaapin sähkötaulurumilukseen. 
Nyt kalenteri näyttää vielä kovin mustavalkoiselta, mutta sitä punaisemmaksi se muuttuu, mitä lähemmäs joulua päästään...kas näin:
Huh, ehdinpäs saamaan sen valmiiksi nippanappa ennen joulukuuta ja nyt en malta enää itsekään odottaa, että päästäisiin avaamaan ensimmäinen luukku ja tonttuilemaan! 

torstai 13. marraskuuta 2014

Hei, me leivotaan!

Sunnuntaina isänpäivä alkoi meillä vähän eriskummallisella tavalla. Lasten heräillessä tän perheen isi veteli nimittäin sikeitä hotellihuoneessa vaimonsa kanssa, kun eräs ultimaattisen mahtava tehokolmikko hoiti homman täällä kotona. En voi lakata ihmettelemästä mitä oon tehnyt ansaitakseni ystävät, jotka osaavat tulla apuun aina oikealla hetkellä.  Ja vielä ihan pyytämättä. Oli luksusta viettää treffi-ilta kahdestaan ja ihan parasta oli palata sen jälkeen kotiin, jossa odotti maailman ihanimmat muksut ja valvotusta yöstä huolimatta iloisina naureskelevat huipputädit. Hei ystävät, (joista olen kertonut aikaisemmin esimerkiksi täällä ja täällä) olette ihan korvaamattomia!
Kotona sitten juhlistettiin isänpäivää leipomalla Pikku T:n kanssa suklaakuppikakkuja tuorejuusto-kermavaahtokuorrutteella. Kokeilin ensimmäistä kertaa Kinuskikissan Suklaa Cupcakes- ohjetta, joka yksinkertaisuutensa vuoksi sopii hyvin lapsen kanssa leipomiseen ja makukin oli erinomainen. Tästä taisi tulla heittämällä uusi suosikkicupcake- reseptini!
2-vuotias yllätti kärsivällisyydellään, poika jaksoi innokkaasti olla mukana leipomishommissa toista tuntia ja lopuksi vielä koristella keskittyneesti pitkän tovin. Aika monta kertaa kuului kysymys saako maistaa? ja lopulta pitkä urakka tietenkin palkittiin yhteisellä herkutteluhetkellä. Oooooh, asuuko meillä pieni bébé!?
(Joo ei asu, mutta ei siitä sen enempää :D)